Saturday 17 November 2012

Kurssien satoa

Olen aika ahkerasti käynyt erillaisilla leivontakursseilla tässä syksyn aikana. Kurssit on minusta tosi kivoja kun aihe on mielenkiintoinen. Mukava porukalla värkätä kaikkea ja kun on opetteja vieressä niin sujuu paljon paremmin. Mukaan on mahtunut pursotuskurssia, fantasiakakkukurssia, leipäkurssia ja nippu erillaisia koristelukursseja. Osasta olen aiemmin tehnyt jo postauksia. 

Tässä satoa Vantaan työväen opiston koristelukurssilta jossa Pullahiiri oli opettamassa. Käytiin läpi eri massoihiin liittyvät perusteet ja hieman testailtiin erillaisia muotteja. 



Minä innostuin tekemään lumihiutalaita siinä alussa, kunnes sain kynsiini rintakoru-silikoonimuotin. Sellaista olen ihaillut jo pitkään, mutta ovat niin hintavia etten ole raskinnut ostaa. Mutta nytpä pääsin testaamaan ja oli hieno.


Tein myös pienia ruusuja silikonimuotilla. Minulla ei näitä silikonimuotteja ole joten kiva oli testata. Hyvin toimivat kyllä ja pienellä vaivalla saa hienoja monivärisiäkin tehtyä. 


Palataan vielä siihen rintakorumuottiin, sitä kokeiltua oli tietenkin pakko semmoinen saada. Netistä etsin mutta olivat edelleen kalliita mielestäni niin en sitten mitään tilannut ja hyvä niin sillä iltapäivällä Pullahiiri soitti ja kertoi Confetissa olleen puoleen hintaan sama muotti. Sieltä nappasi minulle yhden mukaan. Jee! puoleen hintaan. Jee! Nyt minullakin on tämmöinen hieno. 




Tämä kurssi kesti kaksi iltaa, toisena iltana teimme liljoja Gum pastesta. Mukavaa oli että mitään muotteja ei tarvittu vaan nämä tehtiin paperille printattua sabloonaa käyttäen. Gum paste oli mielenkiintoinen kokeilu, todella nopeasti kuivuvaa ja sen kanssa olikin vähän hankaluuksia koska en ollut tarpeeksi nopea sitä työstämään. Mutta muuten lopputulokseen olen tyytyväinen. 





Sitten päästiin taas sen ruusun kimppuun (te jotka olette lukeneet blogiani pidempään niin tiedätte että jostain syystä ruusujen teko on minusta ihan ylivoimaisen vaikeaa). Ennen kurssille lähtöä kaivoin kotona jotain jämä massoja esiin ja vähän harjoittelin etukäteen (oranssi ruusu). Lopputulokseen olin tosi tyytyväinen, ajattelin jo että joko nyt vihdoin olen ruusunteon sisäistänyt, mutta ei.... kurssilla sitten taas koko homma levisi käsiin (punainen ruusu). Käytin tekoon kyllä vähän eriä tekniikkaakin, mutta silti. Blaah... ei muuta kun lisää harjoittelua. 

Olen ollut nyt neljällä Pullahiiren kurssilla ja voin kyllä suositella. Kivoja kursseja, oppii paljon, todella hyvä opettaja ja mahtava persoona. Kursseja kannattaa käydä kurkkaamassa täältä, tunkoa on joten nopeus on valttia. 

Kurssilla voikreemistä tehtyjä kukkia
Vaikakkin tästä postauksesta tulee nyt tosi pitkä niin mainitsenpa vielä toisen kurssin jolla kävin Espoon työväenopistossa. Pursotusta! Pe ilta ja la päivä pursotettiin niin että ranteita paketti. Teimme voikreemiä jolla harjoiteltiin kaikkea mahdollista, erillaisia reunapurostuksia, kirjoittamista ja kukkia... paljon kukkia. Piti myös pikeerillä kokeilla mutta aika loppui. Sain kuitenkin pikeeriä kotiin joten harjoittelin kotona. 







Vielä on tälle vuodelle yksi kurssi jäljellä. Huomenna Pullahiiren cupcake pursotuskurssi, jospa nyt saisin ohjeet muutamaan pursotukseen jotka haluaisin oppia mutta ei vaan onnistu omin nokkinen. 

1 comment:

  1. Lyhytkin kurssi on hyväksi, kun on halu oppia! Oikeilla opeilla voi sitten harjoitella kotona lisää.
    Hienot broochit :D !
    Kauniit ruusut !

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...